Tunnelmia jäsenristeilyltä

Tunnelmia jäsenristeilyltä

RKL:n jäsenistö risteili Tallinnaan 12.-13.4. Ohjelmassa oli luentoja, kierroksia kaupungilla ja hivenen hauskanpitoakin. Otetaan ensi vuonna uusiksi!


Tervetuloa, astukaa laivaan!


Työssä jaksamisen saloihin perehdytti Jaana Hautala.


Tavoitteena oli rentoutuminen.


Silmät piti pitää kiinni, jotta homma onnistuu.


Keskustelu oli vilkasta ja puheenvuoroja pyydettiin kiitettävästi.


Sisarjärjestö RIA oli matkalla mukana. Kuvassa puheenjohtajat Tommi Luukkonen ja Jukka Lintunen.


Illalla syötiin hyvin – ja pitkään.

Tallinnan satama-alueen kehittämisestä kertoivat arkkitehdit Ann-Kristiin Entson ja Kevin Villem.


Märkätilojen asiantuntijana puhui Eerikki Nuutinen.


Virkeimmät ehtivät pistäytyä kaupunkikierroksella Tallinnassa.

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.