Kesäkauden mökkivarauksista

Kesäkauden mökkivarauksista

Kesäkauden mökkivaraustoiveita tuli tänä vuonna 132 kpl, eniten hakemuksia tuli Kalajoelle (54) sekä Wuoriolaan (29). Suurin osa näistä  hakemuksista tuli 1.6. – 31.8. ajalle. Wuoriolaan jokainen sai jonkun viikon ja sinne jäi jonkun verran vielä vapaita viikkoja varattavaksi. Kalajoella kaikki viikot tulivat täyteen ja useampi viikko jouduttiin arpomaan ensikertalaisten kesken. Myös pohjoisen kohteista joitakin viikkoja jouduttiin arpomaan, ruskaviikot houkuttelevat sinne sekä ensikertalaisia että jo kertaalleen käyneitä.

Lomaviikon saaneille on lähetetty perjantaina tieto viikosta ja kohteesta ja loput vapaat viikot vapautetaan varattaviksi Mökkivarausjärjestelmän kautta. Varaus tulee voimaan kun saat siitä vahvistuksen.

1.6. – 31.8. väliselle ajalle voi varata vain yhden viikon jostakin kohteesta, näin saamme mahdollisimman monelle jäsenelle jonkun viikon lomakohteistamme.

Aurinkorannikon kohdetta ei ole vielä päästy avaamaan, tiedotamme siitä kyllä pikimmiten kun saamme Rakennusmestarien Säätiöltä tiedon avaamisesta.

 

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.