Juhani Kukkakorvelle Suomen leijonan ritarikunnan ansioristi

Tärkeä verkosto auttaa uralla ja antaa iloa arkeen

– Yhdistyksellä on laaja verkosto, joka tarjoaa arvokkaita kontakteja. Sen kautta löytyy työpaikkoja ja yhteistyökumppaneita, lisäksi tarjolla on koulutusta ja mukavaa vapaa-ajan tekemistä. Sopii erinomaisesti myös vastavalmistuneille, kannustaa Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristillä palkittu porilainen Juhani Kukkakorpi.

Ansioristin hakija on Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry, jonka riveissä Juhani on toiminut työuransa alusta alkaen.

  • Menin valmistuttuani 1990 töihin Ulvilaan Kourujärven Jounille. Hän ilmoitti, että on talon tapa hakea mukaan järjestötoimintaan. Eipä työnantajan toivetta tullut mieleenkään kyseenalaistaa, vaan laitoin kiltisti jäsenhakemuksen vetämään. Seuraavaksi seisoinkin jo pikkutakissani Suomalaisella klubilla raadin edessä esittäytymässä. Jännitin, josko hyväksyvät jäseneksi.

Juhanin muistelemat kankeat manööverit ovat onneksi historiaa, ja yhdistyksessä vallitsee nykyään rento henki.

  • Jäsenyys oli kova juttu vastavalmistuneelle. Pääsin tutustumaan ansioituneisiin mestareihin sekä potentiaalisiin tuleviin työnantajiin ja yhteistyökumppaneihin. Keskusjärjestön lanseeraama slogan ”Elämäsi verkosto” on hyvin totta, Juhani vakuuttaa.

Hän kannustaa nuoria mukaan toimintaa.

  • Tämä on kaikkea muuta kuin paperinmakuista kokouspuurtamista. Yhdistyksen arvokkaiden verkostojen kautta moni on edennyt urallaan, saanut uuden työpaikan, löytänyt kiinnostavaa koulutusta ja mukavaa vapaa-ajan toimintaa. Meidän osaajistamme saa vaikkapa suunnittelu- tai piirrosapua. Toiminta antaa myös elinikäisiä ystävyyssuhteista ja paljon hauskoja muistoja.

Yhdistyksessä on tilaa uusille mielipiteille, ja hallitukseenkin pääsee päätöksiä tekemään.

– Annamme mielellämme sananvaltaa ja vastuuta uusille jäsenille.

Kuukausikokoontumisissa on mielenkiintoisia teemoja, joita vierailevat puhujat valottavat. Lisäksi jäsenille esitellään uusia tuotteita ja toimintamalleja.

  • Meillä on oma keilavuoro maanantaisin, kesäisin golfataan ja suunnistetaan ahkerasti. Harrastamme myös hengen kulttuuria, käymme teatterissa ja konserteissa. Usein mukana ovat myös avecit.

Juhani on toiminut Vesivekillä jo vuodesta 1995, nykyään käyntikortissa lukee myyntijohtaja. Yhdistykseen kuuluminen on Juhanille itsestäänselvyys, ja hän on vuosikymmenien saatossa hoitanut monia luottamustoimia sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla muun muassa keskusjärjestön toisena puheenjohtajana.