Tervetuloa Jyväskylän Rakennusmestayhdistyksen sivuille

RKL:n uudet säännöt tulivat voimaan 1.1.2022. Sääntöuudistuksen vuoksi RKL:n piirit ja piirikokoukset kutsuttiin koolle piirien lakkauttamisten vuoksi. Hallinnollisen uudistuksen myötä aloitti ja kokoontuu myös uudenlainen RKL:n hallitus. Uuden aluejaon ja sääntöjen on tarkoitus tiivistää hallitustyöskentelyä, sekä siten myös parantaa hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallintomallissa hallitus käsittelee kaikkia liitossa päätettäviä asioita ja tarvittaessa erilliset toimikunnat sekä projektiryhmät valmistelevat ne hallitukselle.
Jäsenille näkyvin muutos oli piirien jakautuminen viiteen alueeseen; Helsinki-, Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjoinen alue. Alueen jäsen­määrästä riippuen RKL:n hallitukseen valitaan alueilta 1–3 jäsentä.

Yhdistyksemme jäsenistöllä on nyt vahva edustus RKL:n hallituksessa. Tampereella liittokokous valitsi Jukka Lintusen liittohallituksen puheenjohtajaksi kolmevuotiskaudelle ja allekirjoittanut valittiin alueen edustajaksi vv. 2022-2023 kaudeksi RKL:n hallitukseen.

Toinen jäsenistöämme suuresti koskettava asia on Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) kokonaisuudistus, jonka käsittely on ollut käynnissä jo vuodesta 2018 lähtien. Uudistuksen aikataulu on jo hivenen venynyt, mutta kaikkien tavoitteena on yhä, että lakiesitys annettaisiin eduskunnalle vuoden 2022 aikana. MRL:n uudistus on tarpeen, koska rakentaminen, alueiden käyttö ja näiden toimintaympäristöt ovat suurien muutoksien ja tämän kautta myös suurien haasteiden edessä. Laki tulee johtamaan nykyisten suunnittelu- ja ohjausjärjestelmien muutoksiin.  Ympäristöämme muokkaavat entistä voimakkaammin mm. digitalisaatio, kaupungistuminen ja energiakysymykset. Suurin ympäristömuutos saadaan aikaan asennemuutoksien kautta, joihin sitoudumme ilmastopolitiikan, hiilineutraalisuuden ja kestävän kehityksen päätösten mukaisesti.

Vuosi sitten emme olisi varmaan uskoneet, että tälläkin hetkellä Covid -virus on keskuudessamme näyttäytyen onneksi enimmäkseen lievinä oirehtimisina. Tartuntaluvut näyttävät pysyvän korkeina ja ehkä vielä kohoavankin. Kaikesta huolimatta meidän on ponnisteltava kaikin keinoin virusta vastaan ja uskottava parempaan tulevaisuuteen.

Yhdistyksemme jatkaa mahdollisimman normaaliin tapaan toimintaansa ja tekee arvokasta työtä jäsenistönsä hyväksi, sekä hyvinvoinnin takaamiseksi. Jyväskylän rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry:n jäsenistön perinteinen tapaaminen pidetään Jyväskylän rakennusmessuilla 17.3.2022. Kutsumme jäsenemme jäsentilaisuuteen ja messujen avajaisiin lähettämällä kutsukortit kaikille jäsenillemme.

Nähdään Paviljongilla 17.3.2023
Tommi Rautjärvi
puheenjohtaja

AJANKOHTAISTA

Peurantähti huoneisto 39

Peurantähden huoneisto 39 Peurantähdessä on  runsaasti vapaita viikkoja varattavissa ajalle 1.10. – 28.12.2023. Varaa tilapäinen majoituspaikka yhdistyksemme huoneistosta; nauti Keski-Suomen luonnosta, hiihdä talvella / ...

Lue lisää

RKL tiedottaa