Vuoden 2024 tapahtumiksi suunnitellut jäsenkokoontumiset ja niihin liitetyt infotilaisuudet toteutuivat. Koulutustilaisuuksia toteutui kaksi ja peruuntui yksi. Merkittävä tapahtuma oli yhdistyksen 90 vuotisjuhlan toteuttaminen ja yhdistyksen historiikin laatiminen.
Katsauksena seuraavaa
Hallitus ja sen työskentely
Hallituksen puheenjohtajana toimi Seppo Kenttälä , varapuheenjohtajana Antero Kinnunen, sihteerinä Sauli Lahdenperä ja hallituksen jäseninä , Olavi Pekkala, Petri Buska jaAsta Hooli.
Hallitus on kokoontunut 6 kertaa, joista 1 hoidettiin sähköpostikokouksena.
Keskeisinä kokousasioina olivat seuraavat:
- toimintasuunnitelman toteuttaminen ja rutiiniasiat
- yhdistyksen jäsenkokousten suunnittelu ja järjestely
- yhdistyksen 90 vuotisjuhlan suunnittelu ja toteuttaminen
- yhdistyksen historiikin suunnittelu ja tuottaminen
- koulutusten suunnittelu ja toteutus
- vapaa-aikatoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen
- Luoston lomahuoneiston käytön organisointi yhteistyössä Kajaanin ja Kemin yhdistyksen kanssa
Jäsenkokoontumiset alkuvuosi 2024
Vuoden 2024 aikana yhdistyksen jäsenkokoontumisia suunniteltiin neljä, joista toteutui kolme. Yksi jäsenkokoontuminen jouduttiin perumaan esittelijän peruuttamisen vuoksi.
Kokoontumisissa kuultiin yhdistyksen toiminnan tilannekatsaus ja käsiteltiin sääntöjen mukaisesti yhteisiä asioita sekä kuultiin vierailijoiden infoja.
Jäsenkokoukset, osallistujat ja infojen aiheet:
1) 1.2.-24 Vierailijana Kiilto Oy
Aihe: Märkätilojen vesieristys ja tiivistykset (11 osallistujaa)
2) 21.3.-24 Vierailijana Kaamos Uretaani Oy
Aihe: Ruiskutettavat uretaanieristeet (Esittelijä perui tulonsa)
3) 5.9.-24 Työmaakäynti KREATE Oy:n Tornion ratapihatyömaalla / Yhdistyksen jäsenkokoontuminen
Aihe: Tornion aseman ratapihan ja Suomesta – Ruotsiin johtavalla rautatiesillalla työmaahan tutustuminen (11 osallistujaa)
4) 10.10.-24 Yhdistyksen vuosikokous
Aihe: Yhdistyksen sääntömääräisten asioiden käsittely (11 osallistujaa)
Yhdistyksen vuosikokous
Tornion yhdistyksen vuosikokous pidetiin 10.10.-24. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntömääräiset asiat ja tehtiin henkilövalinnat. Seppo Kenttälän valinta jatkamaan puheenjohtajana. Muiksi hallituksen jäseniksi tuli valituksi
- Sauli Lahdenperä, Antero Kinnunen, Asta Hooli, Petri Buska ja Markku Pelimanni
- Hallituksen varajäsenet (suluissa kenen henk.koht. varajäsen): Pekka Rissanen (Sauli Lahdenperä) Heli Laitinen (Asta Hooli) Jorma Aapajärvi (Markku Pelimanni), Anssi Rimpisalo (Antero Kinnunen), Tero Alaoja (Petri Buska).
Yhdistyksen 90 vuotisjuhla ja historiikin laatiminen
Tornion Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry täytti 90 vuotta ja sitä juhlistettiin 14.12.-24 Ammattiopisto Lappian tiloissa pidetyllä tilaisuudella. Ohjelmassa oli juhlaillallinen ja opiskelijaorkesteri Kerran Komiat toteuttama konsertti.
Tilaisuuteen oli kutsuttu yhdistyksen jäsenistön lisäksi RKL:n muiden yhdistysten edustajia ja yhteistyökumppaneita. Juhlaan osallistui 56 henkilöä, jotka edustivat omaa jäsenistöä, lähialueen yhdistyksiä ja yhteistyökumppaneita.
Tilaisuudessa esiteltiin tiivistelmänä yhdistyksen 90 vuotishistoriikki, joka tulee jakeluun vuoden 2025 alussa. Historiikin laatimista on tukenut Rakennusmestarien Säätiö, jota haluamme kiittää tässä yhteydessä.
Vapaa-aikatoimintaa
Vapaa-aikatoimintana järjestettiin Torniossa Putaan liikuntakeskuksessa kuntosalin käyttömahdollisuus ja lentopallokerhon toimintaa. Kokoontumiset olivat kerran viikossa.
Pikkujoulu vietettiin 14.12.-24 yhdistyksen 90 vuotisjuhlan yhteydessä. Pikkujouluun / 90 vuotisjuhlaan osallistui 56 henkilöä.
Koulutuksista 2024
Koulutustapahtumia toteutettiin kaksi.
28.2.-24 toteutettiin yhteistyössä Tornion Rakennusvalvonnan kanssa Rakennusluvan haku sähköisesti Torniossa ja Keminmaalla. Tähän osallistui 15 henkilöä
18.4.-24 toteutettiin yhteistyössä Rakennustarkastusyhdistyksen (RTY) kanssa Uusi Rakentamislaki ja Rakentamisen yhteiset käytännöt – TopTen kortisto Tähän osallistui 53 henkilöä.
Hallituksen puolesta
Sauli Lahdenperä
sihteeri vuonna 2024