Mene sisältöön

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL

RKL - Etusivulle


Sisällysluettelo

Yleistä

VIREÄ VANHUS


Perinteikäs Turun Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry on täällä Turun seudulla koonnut yhteen alansa ammattilaiset jo 110 vuotta. Voimme siis sanoa olleemme ihmisiän osaltamme rakentamassa kotiseutuamme ja aiomme tehdä niin vastakin.

Vuoden alusta jäsenmäärämme oli n. 600 henkilöä ja se on kasvussa.


VIERIVÄ KIVI EI SAMMALOIDU

Kuukausikokouksemme
ovat pääasiallisesti kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Tällöin käymme kohteissa, joihin monikaan ei muuten pääsisi tutustumaan tai kutsumme jonkun vierailijan kertomaan meistä kiinnostavista asioista. Useimmiten aihe liittyy rakentamiseen, mutta joskus eksymme siitä ja opettelemme vaikka puhumaan ja pukeutumaan.

Kursseja, joilla pätevöitämme alamme ammattilaisia, järjestämme tarvittaessa vuosittain.

Turun ja Porin Piirin yhteinen jäsentiedote ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja kertoo sekä oman yhdistyksemme, että piirin muiden yhdistysten toiminnasta sekä tulevien kuukausikokousten pitopaikat ja teemat.

Meillä toimivat aktiivisesti myös Kuoro, Seniorit, Keilaajat sekä Urheilijat mm. suunnistajat.


FAKTAA JA FIKTIOTA

Mestaripörssi on yhdistyksemme ylläpitämä rekisteri niistä rakennusalan asiantuntijoista, jotka suorittavat toimeksiantoja omaan lukuunsa. Tietoja Mestaripörssistä saa yhdistyksemme toimistolta.

RKL-raati/Varsinais-Suomen Rakennusasiantuntijat suorittavat Liiton valvomaa puolueetonta rakennusvirheiden tarkastusta sekä antavat lausuntoja.

Alan oppilaitoksiin olemme aktiivisesti yhteydessä. Yhdistyksellämme on edustus niin opettaja- kuin oppilasneuvostoissakin, joten pääsemme osaltamme vaikuttamaan molempiin suuntiin. Euroinsinööri rakentaa tulevaisuudessa kaikkialla EU:ssa yhteisellä sertifikaatilla.

Rakennustaidon Edistämissäätiön sekä Keskusliiton jakamia stipendejä voi anoa kauttamme.

Rakentaminen ei lopu koskaan!
Me olemme rakentamisen mestareita nyt ja tulevaisuudessa.

Sivun alkuun