Mene sisältöön

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL

RKL - Etusivulle


Sisällysluettelo



HAE

Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy


FISE toteaa lakiin ja täydentäviin rakentamismääräyksiin perustuvia suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyksiä. Lisäksi järjestelmään on otettu mukaan myös markkinalähtöistä, vapaaehtoista, rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijapätevyyksien toteamista.

FISE ylläpitää myös Rakennusvirhepankkia. Rakennusvirhepankki varmistaa tiedon levittämistä hyvästä ja turvallisesta rakentamisesta, edistää rakentamisen kehittämistä sekä ehkäisee virheitä ja ympäristöhaittoja.

Järjestelmä muodostuu arviointilautakunnista ja niitä hoitavista sihteerijärjestöistä sekä pätevyydet ja rakennusvirhekortit toteavasta FISE Oy:stä. FISE tekee sopimuksen sihteerijärjestön kanssa tiettyyn rakentamisen osa-alueeseen liittyvän arviointilautakunnan tehtävien hoidosta. Sihteerijärjestö tekee edelleen omissa nimissään sopimuksen arviointilautakunnan kokoonpanosta muiden kiinnostuneiden tahojen kanssa. Sopimuksessa sovitaan myös siitä miten lautakuntien jäsenet nimitetään. Yleensä sopimusosapuolet saavat nimittää yhden edustajan.

YKSI YLI YHDEN
Yksi yli yhden periaate tarkoittaa sitä, että FISE:n pätevyyksien toteamisessa arvioinnin tekee sihteerijärjestön lautakunta ja lopullisen hyväksynnän FISE:n hallitus. Tällä menettelyllä on haluttu estää pätevyysmenettelyn kartellisoituminen ”hyvä veli” kerhoksi, jossa veljet myöntävät pätevyyksiä toisilleen ja varjelevat alaansa ulkopuoliselta häirinnältä. Tämä FISE:n yleisperiaate toimii hyvin myös Rakennusvirhepankin tapauksessa.

Todettu pätevyys on osoitus siitä, että päteväksi todetun henkilön perus- ja lisäkoulutus sekä työkokemus täyttävät niille asetetut yksityiskohtaiset vaatimukset. Sivun alaosassa on ladattava esite, jossa on mm. ohjeita pätevyyksien hakemisesta.

Pätevyydentoteamistoimintaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa

www.fise.fi

  

FISElogo.jpg





Sivun alkuun