”On hyvä, että viranomaisetkin kiinnittävät huomiota tähän tärkeään asiaan”, sanoo Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL:n toimitusjohtaja Ahti Junttila.
”Työturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu rakennuttajalle myös siinä tapauksessa, että henkilö rakennuttaisi vain yhden ainoan omakotitalon itselleen käyttöön. Tämän takia työturvallisuusvastuista tulee sopia työmaalla toimivien tahojen kanssa jo ennen töiden aloittamista.”
”RKL on puolueeton rakennusasiantuntijajärjestö. Olemme tuottaneet omakotirakentajille Pientalotyömaan työturvallisuus, tilaajan oppaan, jonka voi vapaasti ladata RKL:n kotisivulta www.rkl.fi > Ajankohtaista”, Junttila sanoo.
Julkaisu kokoaa yhteen pientalohankkeen osapuolten turvallisuusvelvoitteet ja periaatteet turvallisista toimintamalleista. Ohjausryhmään kuuluivat Ahti Junttilan lisäksi rakennusmestari Olavi Kajasoja sekä rakennusinsinöörit Reijo S Lehtinen ja Jari Raukko.
Telinetorstain tarkastusiskuilla valvotaan erityisesti, että työtelineet ovat vaatimustenmukaiset, putoamissuojaukset on järjestetty, koneet ovat turvalliset ja että työntekijöillä on käytössä henkilösuojaimet. Vastuu ja mahdolliset suuretkin korvaukset tapaturman sattuessa tulevat useissa tapauksissa rakennuttajan kannettavaksi, jos vastuita ei siirretä hankkeen muille osapuolille.
”Ennen rakentamisen aloittamista pientalotyömaasta tulee tehdä työsuojeluviranomaiselle rakennustyön ennakkoilmoitus, jos työmaalla arvioidaan käytettävän työvoimaa yli 500 henkilötyöpäivän verran”, opastaa Reijo Lehtinen Rakennusteollisuus RT:stä.
”Rakentamisen aloituskokouksessa pitäisi pientalohankkeelle nimetä työmaan turvallisuudesta vastaava henkilö, jota virallisesti kutsutaan päätoteuttajaksi”, hän painottaa.
Päätoteuttaja huolehtii muun muassa seuraavista työmaan turvallisuuteen liittyvistä asioista:
- viikoittaisten kunnossapitotarkastusten tekemisestä
- nostokoneiden, nostoapuvälineiden, henkilönostimien, käsityökoneiden ja muiden laitteiden kunnosta ja tarkastuksista
- telineiden, tikkaiden ja työpukkien kunnosta
- kulkuteiden, kattojen, holvien ja aukkojen putoamissuojauksesta
- työntekijöiden henkilökohtaisten suojaimen käytöstä ja valvonnasta
- työmaan yleisjärjestyksestä ja jätehuollosta
- sähkölaitteiden kunnosta ja valaistuksen riittävyydestä
* * * *
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Ahti Junttila, puh. 09 8770 6510
Rahakamarinportti 3 A
00240 Helsinki
puh: (09) 8770 650
fax: (09) 147 080
rakennusmestarit@rkl.fi